lauantai 26. joulukuuta 2015

Monen monta kertaa

Monen monta kertaa olen tätä bloggaamista yrittänyt ja aina sama tulos. Vain muutaman kuukauden jaksan ja sitten se taas jää. Toivon ettei se jää nyt vain tähän muutamaan julkaisuun, koska oikeasti haluan tätä.
En pidä itseäni minään pro alan ammattilaisena käsityöalalla mutta pärjään taidoillani. Äitini on tehnyt koko elämänsä käsitöitä, ommellut ja neulonut ja kaikkea siltä väliltä ja ehkä vähän enemmänkin.
Odotin ensimmäistä lastani seitsemän vuotta sitten ja silloin jouduin jäämään aika aikaisessa vaiheessa kotiin ja halusin jotain tekemistä. Pyysin äidiltäni apua ja opettelin neulomaan.

Sain äidiltäni puikot ja lankaa ja paljon ohjelehtisiä. Nyt seitsemän vuoden jälkeen minulla on oma kokoelmani puikkoja ja lankoja. Laitteet täynnä teidän ihanien ihmisten töiden kuvia joista saan inspiraatiota kun ei enään itse keksi mitään mukamas mitä voisi tehdä. On kirjoja ja lehtiä ja on blogit joita lueskelen.


Nyt on lasten ja aikuisten sukkia tullut tehtyä monen monta paria. Pieniä ja isoja, värikkäitä ja yksivärisiä, pitkällä ja lyhyellä varrella.


Tämä pöllöpuku oli minua vastaan monta monistuista kertaa kun sitä tein. Mutta tein kuin teinkin sen silti, hankaluuksista huolimatta. Nyt se lämmittää jossain päin suomea jotakin pientä lasta. 
Nämä isot työt ovat minulle haasteellisia kun ei tuo kärsivällisyys aina meinaa riittää, mutta kun inspiraatio iskee niin silloin voi syntyä puikoilta ihan mitä vain. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti